tiistai 30. marraskuuta 2010

Talven syliin - Petri Laaksonen ja Virve Rosti

                       


                             Hyvä on hiintäjän hiihdellä,
                             kun hanki on hohtava alla,
                             kun taivas kirkasna kaareutuu -
                             mut hauskempi hiihtää, kun ruskavi puu,
                             tuul' ulvovi, polku on ummessa
                             ja tuisku on taivahalla.

                             Hyvä on hiihtäjän hiihdellä,
                             kun ystävä hällä on myötä.
                             Kun latu on aukaistu edessään -
                             mut parempi hiihdellä yksinään,
                             tiens' itse aukaista itselleen
                             ja yksin uhmata yötä.

                             Hyvä on hiihtäjän hiidellä,
                             kun tietty on matkan määrä.
                             Kun liesi viittovi lämpöinen -
                             mut sorjempi, uljaampi hiihtää sen,
                             joka outoja onnen vaiheita käy
                             eikä tiedä, miss' oikea, väärä.

                             Hyvä on hiihtäjän hiihdellä,
                             kun riemu on rinnassansa.
                             Kun toivo särkyvi soihtuna yöss' -
                             mut käypä se laatuun hiihtää myös,
                             hiki otsalla, suurissa suruissa
                             ja kuolema kupeellansa.
                                                                                                                                      Eino Leino        

perjantai 26. marraskuuta 2010

TALVIYÖ


                          

  

Talvella seison ikkunan luona ja ajattelen:
Kuinka ohut lasi eroittaakaan pakkasen ja lämpimän.

Mutta se kalvo on vielä hauraampi, joka eroitaa toisistaan
onnen  ja onnettomuuden
                                                                                                                               Erkki Melartin

Mutta tiedä, me voimme olla onnettomat ja kuitenkin onnelliset,
toivossa onnelliset, vaikka kärsiikin sydän kuluessä päivän hetken.
- Onnellinen! Silmä toivon riemua täynnä, mä tähtäilen taivaanreunaa,
vaeltaessani halki ohdakkeisen maan.

                                                                                                                                                                            Aleksis Kivi
                                                                      

keskiviikko 24. marraskuuta 2010

JIM REEVES- he'll have to go

                         


             Jokin lauluista aina soimaan jää
  ja se kertoo hetkistä sen.
                 Se on nauru silloin kun lämmittää,
 ja se itkee kuin ihminen.

                  Yksi laulu on keväällä varhaiseen, 
   se on lapsi ja lekkiä saan.
                Se on leskenlehti sen pientareen,
  jonka löytäisi uudestaan.

                  Yksi laulu on hymy kun kohdataan,
      yksi kääntyy sen itkien pois,
                ja kun katsoo kaikkea uudestaan,
    siinä laulu vain hiljaa sois.

              Jokin lauluista aina soimaan jää,
  ja se kertoo hetkistä sen.
                 Se on nauru silloin kun lämmittää,
 ja se itkee kuin ihminen.

              Yksi laulu on siinä kun rakastaa,
       ja se toinen on silmissä sen,
             jonka käsi, vaikka sen ojentaa, 
 se on kädessä vieraiden.

                  Yksi laulu on muisto kun lämmittää,
   se on lämpöä lähellä sen,
            joka säilyy vaikka ei luokse jää
Se on joukossa sävelten

              Jokin lauluista aina soimaan jää,
 ja se kertoo hetkistä sen.
                Se on nauru silloin kun lämmittää,
ja se itkee kuin ihminen.

         Yksi laulu on siinä se läheisin,
       se on siinä sen portilla vaan.
         Jonka luokse tulla voi avaimin
ja se avaimin suljetaan.

               Yksi laulu on keväällä varhaiseen
             ja se toinen on syksyisen maan,
               se on leskenlehti sen pientareen,
  jonka löytäisi uudestaan.
             
               Jokin lauluista aina soimaan jää,
  ja se kertoo hetkistä sen.
                 Se on nauru silloin kun lämmittää,
 ja se itkee kuin ihminen.


                                                                                                  Sanat Jouko Jokinen
       

tiistai 23. marraskuuta 2010

Kuin meri kuutamolla

                          



Kas ylläpä mustien murheiden
on kaunihit taivaankaaret
ja kaukana keskellä aaltojen
on haaveiden höyhensaaret
ja ken sinne lapsosen kaarnalla käy,
ei sille ne aavehet yölliset näy,
 vaan rinnoin hän uinuvi rauhaisin
kuin äitinsä helmoihin.

Voi kuinka se sille on ihanaa,
joka kaiken sen tavoitti kerran,
joka häkistä katseli maailmaa
ja näki vain vaaksan verran,
joka etsi kaunutta, elämää,
mut näki vain markkinavilinää,
ja näki räyhäävän raakuuden, tyhmyyden -
niit aikoja unohda en.

Nyt kauniisti mulle te kaartukaa,
mun syömmeni sateenkaaret!
Mua hiljaa, hiljaa tuudittakaa,
te haaveiden höyhensaaret!
Mua katsokaa: olen lapsi vaan,
olen riisunut päältäni riemut maan
ja pyytehet kullan ja kunnian.
Uni onni on laulajan.



                                                                                                          Eino Leino, sanat.
Kaunis upea täysikuu. Mikä olisi kulkea puhelinlankain musisoidessa.
Puuttuu vain se tiukkaan tallantunut kylätienpinta, pakkasen kylmyys,
  puhelinlankojen huumaava, soiva, huminana kuuluva sointi.
  

                                                                  

perjantai 19. marraskuuta 2010

Changing Partners

                           


Onnellisuus ei riipu ulkoisista oloista,
vaan sisäisistä. Ihmistä ei tee onneliseksi,
tai onnettomaksi se, mitä hänellä on,
kuka hän on, tai mitä hän tekee.
                  Ratkaisevaa on se, mitä hän siitä kaikesta ajattelee                                                    

torstai 18. marraskuuta 2010

JIM REEVES- i love you because

                         


                                       Nykyään ei enää ole tapana kirjoitella kirjeitä.
                                       Kukaan ei odottele postia yhtä malttamattomasti
                                       ja toiveikkaasti, kuin ennen vanhaan.
                                       Yhä harvemmalla meillä on mahdollisuus juosta
                                       pyrähtää laatikolle, postin lähetyksiä noutamaan.

                                       Mun mielestä on kivaa saada ja avata kirjeitä, tulipa
                                       ne sitten lapsilta, ystäviltä, tutuilta, keltä hyvänsä.
                                       Sama postikorttien kanssa.
                                       Kun viesti on elävä konkreettinen siinä on sitä jotakin.
 
                                       Puhelin on nopea ja toimii vaivattomasti, joten se on
                                       parempi. Kuitenkaan sen viestit eivät säily.
                                       Viestintämuotona se on suoruudessaan erinomainen.
                      
                                       Parasta näissä kirjeissä ja korteissakin on ominaisuus,
                                       saada lukea ne aina uudestaan, eli mahdollista palata
                                       siihen sisältöön aina uudestaan ja uudestaan.

                                       Siksi kannataisi kirjoittaa. Samalla voi osittain välttyä
                                       valmiiksi suunnitellulta ohjelmoidulta tulevaisuudelta.


                      

keskiviikko 17. marraskuuta 2010

Blue side of lonesome

                         
                                                    
                                                                           
     Musiikkia syystalvi-iltaiseen  hämärään.

                                                          Onni ei ole määränpää
                                                               johon saavutaan.
                                                          Se on tapa matkustaa!

tiistai 16. marraskuuta 2010

Kiitos vain, ei käy

                          



                                                
                                    Joskus aikoinaan vertasin ihmisten elämän kuvioita 
                                    armeija aikaiseen kenttä sulkeiseen, harjoitteluun. 

                                    Kun seisoi komennetavana yhdessä suorassa linjassa
                                    alikersantin edessä, muiden kanssa yhdessä rivissä,
                                    saimme kaikki saman käskyn, komennon yhtä aikaa.

                                    Komennoilla, jalalle vie, olalle vie, meni kaikki hyvin.
                                    Kun tuli muita komentoja joissa hieman juoksutettiin,
                                    kaikki olikin yhtäkkiä kaaosta, määräyksistä, käskyistä. 
                                    Mikään ei sujunut, kiire ja hätä tahtoi vallata mielen.

                                    Kun tusinan alokkaan seisoessa jännittäen edessäsi,
                                    annat samat komennot kaikille yhtaikaisesti, tapahtuu,
                                    ryhmä toimii. Muutaman eri suuntiin tapahtuneiden
                                    liikkeiden ansiosta, porukka hajaantui kuin kanalauma
                                    vaikka kaikki komennot annettiin heille täysin samana.

                                    Yksikään tai korkeintaan kaksi kolme oli likellä toisiaan
                                    muut hujan hajan eri ilmansuuntiin, vaikka loogisesti
                                    päätellen kaikkien olisi pitäny liikkua yhteisrintamana
                                    aina saman suuntaisesti samat liikkeet tehden, yhteis
                                    ryhmänä, aina sama yhteinen rintamasuunta säilyttäen.

                                    Pienellä harjoittelulla tämä alkoi sujumaan paremmin,
                                    kunnes oltiin sulkeis harjoitus kentän parhaimmistoa.
                                    Miksi parhaimmistoa. Kilpailutilanne asetelma on aina
                                    olemassaoleva, monissa ihmisten välisissä asioissa. 

                                    Aina on myös joku joka haluaa, tahtoo olla ykkönen.
                                    Näyttää pätevyytensä muihin nähden.
                                    Suoranaista kiitosta esimiestyöstä sai harvoin, eikä
                                    sitä työnkuvaukseen kuuluvana pidä liikaa odottaa. 
                                    Tämä kaikki on vain työnkuvaan kuuluvaa, edelletettyä
                                    käytöstä, siihen ryhtyneeltä tai määrätyltä vetäjältä.

                                    Rivissä edessäni seisovat  jakaantuivat enimmäkseen 
                                    puolet helposti ja nöyrästi totteleviin, muutama hieman
                                    nihkeästi suhtautuva, jokut hieman hitaammalla, olipa
                                    joukossa yksi hieman jäärempikin sekä yksi joka kaiken
                                    tahtoi aina tehdä toisin, pelkästä pirullisesta tahdostaan.

                                    Kaikki kuitenkin yksilöitä, joden kanssa pärjäsi hyvinkin
                                    vapaa ajalla. Eivät näistä läheskään kaikki saman huoneen
                                    asukit pärjänneet keskenään kinastelematta. Kistaa tuli.
                                    Aiheet niihin, sängyn tai kaapin siisteys, autot, siviilipaketit,
                                    vaimon ulkonäkö, nais sankaruus, saavutukset, ammatit
                                    moottoripyörät, ansiotulot, tienestit, tehty työ, loputon lista.
                                   
                                    Yksilön vapaus kuitenkin oli se jota kunnioitettiin, vaikka
                                    väliin nauratti, väliin vitutti, kun joutui niitä selvittäämään .
                                    Kun tilanteelle oli selkänsä kääntänyt, sen selkiydyttyä,
                                    saattoi tuosta kiistasta pienessä mielessään jopa nauttia.

                                    Kun siviilikypärä laitettiin päähän, ja lähdettiin siviiliin oli
                                    yhteys sun muut tiedot vaihdettu monien kanssa.
                                    Nimet komeilevat yhteiskuvan takana, ominkäsin kirjoitetut,
                                    tallella, muut yhteydet, lähes unohtuneena, aikaan kadoten.
                                             

maanantai 15. marraskuuta 2010

Pirteyttä iltaan.


                          

                                                             
                          
                           Todellinen huumorintaju, erityisesti
                           omaan itseensä kohdistuva, on eräs
                           luotettavimpia osoituksia siitä, että
                           ihminen kykenee tuntemaan myös
                           elämän vakavamman puolen, syystä
                           että hän tuntee hauskankin.

                           Se on edellytyksenä aidolle myötätunnolle.
                         
                                

sunnuntai 14. marraskuuta 2010

Nyt Petti Rohkeus

                         
         
        
              
                                                                 
Kun ihmisen elämästä puuttuu syvyys, syvyyttä, aletaankin
usein korostaa elämässä jo "valmiina" olevaa hyvinvointia.
Ulkoiseen menestymiseen tarkertuminen tarkoittaa silloin(kin)
sisäisen menestyksen puuttumista. Tavoitellaan hyvää oloa.

Tässä hyvän olon tavoittelussa ei ole suoranaista pahaa sinänsä,
saati tuomittavaakaan, sen kummemmin.  Raha kun on vain väline,
mikäli sitä käytetään oikein. Se mahdollistaa kaikkien haaveiden
toteuttamisen, antaen mahdollisuuden tuon hyvän olon etsintään.
                        
Samoin tunteita antaa ja elämän tekee jännittäviksi rakastuminen.
Uskonnolisuuden kautta saadaan mielekästä tarkoituksellisuutta.
                       
Kun pystytään menestymään, saadaan mahdollisuus arvostukseen.
Uusia yhteyksiä, yhä uusiin mahdollisuuksiin. Jatkuvuus elämään
tulee ruoan mukana, se antaa ravinnon, jatkuvuuden. 

Seksi takaaläheisyyden toiseen ihmiseen, antaen meille myös aistikkuutta
Kaikki on inhimillisten tarpettemme täyttämistä. 
Nämä tarpeet on inhimillisinä myös osa suurta heikkouttamme, juuri tuon syyn takia.

Tällä tavalla meistä tulee myös haavoittuvia, siitä syystä kun tarvitaan
muita ihmisiä. Siis tarvitaan heiltä jotakin itsellemme.  Mikäli läheisyys
puuttuu ei myöskään ole ketään joka meille sitä kykenee antamaan.
Me ihmiset tarvitaan jotakin jolle kykenemme tekemään itse itsemme huomatuiksi ja kuulluiksi. Joku joka kykenee huomioimaan meidät.

Ilman noita seikkoja jotka meille tuon yhteyden muihin ihmisiin antaa,
meillä ei olisi yhteyttä ylläpitävää vaikutusta muihin ihmisiin.
Olisimmerakkaudettomia. Vaikutus toisiin ihmisiin onkin juuri ne seikat, jotka meidät ihmiskontakteihin ajavat ja myös yhteen saattavat.

Haavoittuvaisuutemme johdosta, loukkannutaan helposti, suututaan
kun petymme. Pettymys tulee helpolla. Unohdetaan vanhat totuudet.
Ihmiset eivät ole turvallisia. Kovinkaan moni ei lisäksi kykene meille
antamaan mitä tarvitsisimme. Tulemme näin ollen vain pettymään. 
Saamme kaltoin kohtelua, ivaamista, pilkaa, usein hylätyksi tulemista.

Tapahtumat jotka muokkaavat monesta ihmisestä tälläisen johtuvat
lapsuudesta asti. Tälläinen ihminen ei kykene tuntemaan turvaa, eikä
myös läheisyyttä toiselta henkilöltä. Ihminen on sisäisesti arka. Tämä
viestittää hänelle toisten ihmisten vaarallisuudesta.

Näistä syistä kun lapsuusajan turvallisuus on puuttunut, aletaankin
pelätä muita.
Pelätään omaa haavoittumista. Suojaudutaan uskaltamatta näyttää omia todellisia tarpeita, ei uskalleta alkaa vahvaksi.

Näistä tarpeista joita ihminen ei ole saanut tyydytetyiksi, syntyy pahaolotila.
Tämän pahaolon oikeaa luonnetta ei ymmärretä oikein.

Vajaus koetetaan täyttää jollakin muulla hyvää oloa lupaamalla, kuten
huumeet, lääkkeet, viina, seksi, tai arvostuksen haku halukkuudella.
Näitä tavoitellaan siksi vain omalle itsellensä hyvää oloa tuottakseen.
Kuitenkin tämän kaiken maanpällisen hyvän tarkoitus on olla sivutuote.

Eli pinnallinen arvomaailma on se jossa ihminen on ottanut ohjakset
elämänsä sujumisesta vain omin käsiinsä. Hän koittaa pärjätä ilman
muita ihmisiä, toisiin turvautumatta. Turvautuu rakkaudettomuuteen.
On etsitynyt omaan valtakuntaansa, takertuen siihen hyvän oloon joka /
mikä itselleen milloinkin tuottaa suurimman mielihyvän tunteen, kuvitellen sen, rakkauden omaisen hyvänolon, näin löytävänsä.

Olisko tässä viimeisessa eräs syy yksinäisten sinkkujen määrään,
heihin jotka eivät millään löydä sopivaa kumppania itselleen.
Ei siis uskalleta alkaa elää, pelätään muita, toista ihmistä.
           

Pesujuttu

                          

                                                   
                                                         Manzanilla.
                                         

                                           Jokaisena päivänä voimme tehdä löytöjä.
                                           Samoin voimme etsiä itsellemme aarretta.
                                           Jokaiseen päivään niitä on myös varattuna.
                                            (M-L Ansiota siteeraten.)

Isänpäivänä





                     
Näin isän, isänpäivän, isoisän, tällaisina muistopäivän mietteinäni tulee tietoiseksi usko, tieto, meitä isiä yhä rakastetaan.
                     
On kivaa saada huomiota, soittoja, halauksia, lämmintä tunnetta lähellä olemista, vaikka juuri tällä hetkellä kukaan lapsistani ei läsnä ole, ei myös kukaan lapsenlapsistani. 
Mutta kyllä ylivoimainen on hali. Kunnon rutistus nyt jo aikuisilta keski-ikäisiltä lapsiltani.

                     
Kuinka hienoa on tuntea, pienen juuri syntyneen lapsen tuoksu, nenän tuhina, taikka kuulla mielihyvä äännähtelyt, tuon pikkuisen saadessa ja löytäessään tavoitteensa, tämän alkaessa ruokailla. Mukava on kulkea käsi kädessä taluttaen, molemmin puolisesti ja työntää samalla edellään vaunuja joissa nuoremmat istuvat.

Mikä voisi ollakaa mukavampaa, kuin itse pienenä olla kiikku tuolissa isänsä polvella. Painaa poski karkean jäykän partahaiventen täyttämään poskeen. 
Olla turvallisessa halauksessa, toisen käden silittäessä tukkaa. 
Nukahtaa tuohon autuuteen.

Isää rakastetaan siitä huolimatta, vaikka emme ehkä aina sitä olisikaan tuossa roolissa olleet, saati tuota rakkautta edes aina ansainneet. Kuitenkin meistä monen, varsinkin vanhemman ikäluokkien edustajien on, työstä hieman riippuen, ollut valittava aina se ensisijaisuus elämässä. 

Se vanha alkukantainen ihmisen tarve. Elannon hankinta, sen turvaaminen ensisijaisesti.  Lisäksi meidän miespuolisten eroavaisuus naispuolisiin on myös samaa vanhaa ikiaikaista perua, joka vieläkin meihin osaltaan vaikuttaa.

Ensisijaisesti, kun olemme vaki-parisuhteessa, siis avioissakin, meidän ensisijainen kiintymyksemme kohde on useimmiten tuo kaikkein tärkein. 
Puolisomme, joka meille myös nuo lapset antaa.
Vaikka lapset ovat meille tärkeitä, meidän miesten ensisijaisuus on aina ollut puoliso, koska lapset syntyvät tuosta yhteisestä elosta.

Varsinkin siihen aikaan kun lasten menehtymisen mahdollisuudet olivat hyvin suuria, myös lasten lukumäärä oli suuri. Elämän perus turvallisuuden muuttuessa yhä vakaanpaan suuntaan, nykyisen elintason alkuajoille asti, miehille on tullut mahdollisuus, saada tai voida olla arjen elämässä usein läsnä, se lähellä oleva isä lapsilleen.

Siis isä, joka ja jolla on mahdollisuus voida ja saada vaikuttaa yhäti enenevässä määrin lastensa elämään, elämäntilanteisiin, opastaen, neuvoen, turvallisuutta suoden, mikäli tämä vain muuten sallitaan.

Turvallisuutta tähän perehiden tilateeseen toi huomattava parannus jossa entinen agraari-yhteiskunta alkoi muuttua teollistuneempaansuuntaan, yhä enenevässä määrin. Isä llä alkoi olla säännölisen työn mukanaan tuomaa vapaa aikaa, käytettäväksi yhä enemmän kotona.

Teollistumisen syynä,  siihen suurimpana vaikuttajana oli suomen suuret sotakorvaukset jotka se, ainoa maailman maista maksoi täysmääräisesti.  
Suomen taloudellinen nousu alkoi tästä ajasta.
                    
Tätä perheturvallisutta, siis isyyden siihen suomaa, monen miehen  kohdalta heikensi tuo elintason huomattava parannusmadollisuus, vuodelta 1982-83 jolloin suuremmasta rahan säänöstelystä luovuttiin.

Laina alkoi olla jokaisen perheen tavoittettavissa ja niinpaljon kuin kenenkin sielu sieti sitä suinkin ottaa. Omakotialue johon rakentui keskimäärin 70-100 taloa, jotka tietysti asutettiin samatien täyteen kunhan vain muuttolupa saatiin jollakin konstilla.

Kaikkialla oli auvoista, onnekasta. Uudet talo, auto, kodinkoneet. hankittin kesämökit, lapsia, kuka ei omia saanut adobtoi. Kului vain muutama vuosi 1983-89. 
Missä kaikki perheet olivat. Esimerkkeinä vaikka vaan tuo yksi asutusalue, joita jokapuolelle kasvukeskus paikkoja pykättiin saati syrjäisemmillekin kylille.

Uuselämä alkoi, samoin lähes julkiskiistat, rahasta, talosta autostasekä yllätys, varsin lapsista, yhteisesti hankituista, joista tulikin kaiken a ja o. 
Heitä käytetiin kiistakapuloina kaikkeen missä vain suinkin voitiin näin menetellä. Isyydestä tulikin kirosana.
Muoti-ilmiö, uusioperheet saivat alkunsa. 
Tuli vallalle Meidän perhe.
Monelle miehelle, siis isälle, lankesi vain maksumiehen roolijako.

Yhteiskuntahan huolehtii ja turvaa, edelleen, tuon vähempiosaisten heikompien osapuolten roolit, toimeentulon. Syntyi yrittäjäjyyttä, aikuisopiskelijaa yhteiskunnan tukemina, jotka saivat etuisuuksien lisäksi tietenkin myös elatusmaksut käyttöönsä.

Tottakai. Kun on perhettä, tarvitaan ruokaakin, sun muuta kaikkea. Omalta osaltani nämä kaikki hoituivat kotonani ilaman riitailua, jossa exäni hyväksyi lakimieheni ehdottamat korvaukset, ilman kiistaa.
Tämä kaikki, näkyi kaikille sivusta seuraajalle, vaikka omakin eromiseni alkoi samaan aikaan se ei liittynyt taloudellisiin seikkoihin.

Niin. Sota ja kriisit jalostavat ihmistä. Uutta käytäntöä teknologiaa tuoden, vanhat haudaten, uutta luoden. Mikähän lienee tilanne silloin kun tämän päivän nykyisät ovat äitien ohella, kuuskymppisiä.                                   

lauantai 13. marraskuuta 2010

Iltarytmejä.

                         

                                   Ihminen joka kykee elämään itsensä kantaen,
                                   pystyy elämään myös toisen ihmisen lähellä.
                                   - Ei hänen sisällään.
       
                                  Ketään ei voi rakastaa velvollisuudesta, eikä
                                  rakkautta voi keneltäkään vaatia.
                                  Ihminen joka yrittää ja vaati tälläistä ei voi
                                  kasvaa aikuiseksi, eikä ottaa itsestään vastuuta.
      
                                  Kun toista alistaa joku huonosti kohteleva,
                                  on karhunpalvelus itselle, mikäli jää nujerrettavaksi.