torstai 20. tammikuuta 2011

Perjantai, taikayön-miete.

                       



Keltainen kuu, meille loisteensa suo...   ...missä ja milloin taas löydämme sen...
Kohta on aamu, niin arkinen, oi.   En taika-yötä mä unhoittaa voi.

Kuu näyttää noustessaan keltaiselta, koska valo kulkee pidemmän matkan kuin kuun
ylhäällä ollessa. Sininen valo hajaantuu, mutta punainen tulee "läpi".  Eli siis siivilöityy.
(Mikäli väri-ilmiö jotakuta kiinnostaa)

Myöhä ei liene lain, pieni hetkinen vain, ennen kuin luotain taas lähdet pois.
Rannan puut huminoi,  järven kuu hopeoi, etkö siis vielä viipyä voi.
Viisi pientä minuuttia minulle suo, onnellemme pitkän hetken merkitsee tuo.
Ystäväin luoksein jää, maailman avaruus, mahtuu niin, viiteen vain minuuttiin.
Näin lauleskeli eräs nainen aikoinaan 6-70 luvulla, sekä eräs Leidit Lavalla jäsenistä.

2 kommenttia:

  1. Viisi pientä minuuttia.. ajastani hyvin arvokas..

    VastaaPoista
  2. Sasmuut! Nymmääkyl...;)... Mietinkin... ...niitä omiani...

    VastaaPoista