lauantai 29. tammikuuta 2011

Rantatoivetta.

                 

        

Huh, kun nukutti. On hienoa herätä kunnolla nukutun unen jälkeen. Olo nautinnollinen
raukea, paikat hellinä kuin mankelin läpi tulleelta luulisin tuntuvan.

Rensselit pykälään ja täysillä päin, karkuun en juokse ja oon vertainen, mä aina miehen kymmenen (tosin en tiedä kuinka seuraavan parittoman luvun kanssa) laulelee reetu videon sävelten muunnos sovituksena kotimaisessa versiossa.

Pensselit on ollu jo sannassa hetken aikaa, eikä tarkoitus ole, tämän tiedon mukaan niitä sieltä noutaa. Jukoliste jätkät, tämä linja kestää, heikot vaikka sortuukin, isältä on henki...
Sensijaan rento rantaelämä saattais kiinnostaa, tiedä vaikka kuinka hurahtais jonnekin hukhadaan, tai syvällisempään, merelliseen näkymään.

Untakin ehdin näkemään, monelaista. Aatospiipahdus kauas ajassa taakse, aikaan jolloin olimme juuri muuttaneet viimeiseen asuntoomme naapuri kuntaan. Vanhemmat tytöt, iältään 11, ja 10 vuotiaat saivat yhteisen, aiempaa isomman, oman huoneensa.

Tein pitkää päivää, aamulehden jakelusta aloittaen jonka jälkeen rakennuksille koneen
kanssa, (Pori) jonne matkaa oli 70 km. Iltaisin myöhään palattuani oli klo usein 7.n, varhaisuutisten aika. 

Heti kotiinpalattua, lapset ympäröivät, kertoillen tärkeimpiä asioitaan, päivä tapahtumia
johon iltapalaa syötyä, puoli nukuksissa tuli jopa vastattua. Usein kun nukahdin tuon
uutiskatsauksen kesken. 

Herätys hieman myöhemmin, kuultuani kaukaa utuisen unenläpi tuon arastelevan kysymyksen. Isä ooksää kovin väsyny. Kerkeeksää isä, tai tulisiks sää, vähä mun ja mun viereeni. Hellyttävä hetki, kerrassaan, jo tuo kysymyksensä, vaikka he jo isoja olivatkin.

Isähän meni. Ensin toisen, sitten toisen, vuorotellen, vaihtaen välillä, taatakseen yhtäpaljon aikaa kummallekin, tasapuolisesti.  Ikuisesti on mielen sopukoille jäänyt tuo nuoremman, nautinnollisesta hyvänolontunteesta kumpuillut pitkä, syvä tyytyväisyyden huokaisu, ja siitä hehkuva, pienen hetken onnellisuuden tunne/tarve. 

Herttaista. Tuli hyvä mieli, jota muisteli saati työmaalla myöhemmin, myös aikuisena.
Kuinka tärkeä tuo isän tuoma läsnäolo ja häneltä saatu huomio omalle lapselleen onkaan. Myös nykyisin, tälläkin ikää,  toivotuksen saatuaan tuo yhä sykähdyttää.

Kaikkihan he tietysti tuli nukkumavaihessa (vasta) hyvänä pidettyä. Tämä oli usein
myös yksi jatkuva riidan aiheista, kun oma puoliso vaati myös omaa huomiotaan, omakseen, joka usein oli lapsille suunnatuksi tarkoitetuista hetkistä / ajasta poissa.

Vieläkin joskus herkistyy, saatuaan tytöiltä hyvänyön toivotukset. Kuinka tärkeää tuo isältä saatu, hälle suotu, huomio on vielä aikuisenakin, kummaksuttaa, ja hymyilyttää, mielihyvää tuottaen yhä edelleen. Kerran lapsesi, aina lapsesi, oli ikä mikä tahansa.

(Tämä taitaa olla myös osa syynä siihen miksi jotku naiset halajavat vahvaa isähähmoa rinnalleen, pyrkien hylkäämään muut, suhtautuen nuivasti muihin, myös naispuolisiin.)

Monen monituista hetkeä ja iltaa oli, kun he tyytyivät noihin isän heille joululahjaksi tilaamilta, suurensuurilta jättiläisnalleilta saamiinsa lohtuihin. Kuinka kauan ne heillä olivatkaan.

Kun sattumalta löysin tekijän, tilasin ne samantien, ja seuraavana jouluna pukinpaketista ne löytyivätkin.  Tuohon aikaan nallet olivat isompia, kuin saajansa.
Puhki ne eivät kuluneet, ratkeilivat kylläkin ja korjaaminen taisi osin jäädä tois-sijaiseksi.

Kuitenkin vielä rippi-ikäisenä ne jonknlaisessa ryhdissään olivat.  Samoihin aikoihin kuvioihin alkoivat tulla uudet, puhuvat, itsekävelevät ja ajattelevat nallet.

2 kommenttia:

  1. ..Hurkahadaan jos hurahtaa, ja Sheikkiin siellä..?
    Nallet oli muuten isokokoosia 70-luvulla..

    VastaaPoista
  2. ...SeSe voipi olla. Hurkhadaan saattas hurahtaa, ilman Gurkha-pelkoa :)
    Mutnoi harm elheikit :) askarruttaa
    Nalleja, isokokoisia, ;) halipulasia, on vielä jokusia jäljellä.

    VastaaPoista