tiistai 16. elokuuta 2011

Kyselyä.

                                               

Mikäli haluamme hälventää epätietoisuuttamme joidenkin asioiden suhteen, ja kysellä
jotain saatamme saada vastauksen joka ei meitä tyydytä tai jäädä jopa kokonaan ilman odottamaamme vastausta, niihin asioihin joihin haluaisi paneutua hieman syvemmin.



Toiset kertovat toiset eivät. Toiset hitaammin, sulkeutuneesti, toiset liiankin nopeasti ja avoimesti, toiset hukuttamalla tietotulvaan. Kohtuus kaikessa, voisi kait sanoa.

Mikäli haluamme poistaa epävarmuuden utuisuuden mielestämme, selvittää sen mitä todella haluamme tietää, on oltava sitkeä ja itsepintainen.

Ihmiset joita on lähellämme eivät aina kykene antamaan meille kaipaamiamme vastauksia, jolloin joudumme etsimään niitä hieman kauempaa.

Kun haluat selvyyden vaikkapa lyhimmän matkan määränpääsi tiestä, uuden naapurisi nimen, tai jonkun muun vastaavan seikan, sinun pitää varautua myös näkemään vaivaa kaiken tämän tiedon saamiseksi ja keräämiseksi.

Kun hakee vaikkapa netistä jotakin tietoa, tiedon tulva on käsittämättömän suuri.
Näistä pitäisi sitten seuloa ja rajata se oikea, meille sopiva informaatio käyttöömme.

Tämä kaikki turha infotulva kannattaa seuloa tarkkaan, rajaten tutkimukset olennaiseen. Kun tarjotaan selitystä, tietolähteen luotettavuus kannattaa myös varmistaa.

Vaikka moni meistä on varma omista tiedoistaan, emme silti välttämättä tunne kaikkia factoja, tai muita seikkoja, joita asian tiimoilla esiintynee.

Siis. Koska yksinkertaisesti emme tiedä niitä kaikkia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti