maanantai 12. syyskuuta 2011

Narsistisen ihmisen jättäminen.

                



Kun täällä joskus tuotiin esiin monien julkaisemattomien luonnosten turha roikkuminen täällä tekstien välissä, tsekkailin omiani, löysin sieltä muutamia,
joista tässä eräs niistä, jonka nyt julkaisen.

Oheiseen viitaten, tästä ei kenenkään pidä tekemän liian hätäisiä johtopäätöksiä.
Olkoon vaan eräänä plogina toisten blogien joukossa. Eipä siis hötkyillä liiaksi.


Olen kirjoittanut muutamassa plokissani tästä samasta aiheesta jo monesti aikaisemmin, mutta tämä on suoraa lainausta eräistä alan kirjallisuuden suomen kielelle käännetyistä teksteistä ja tässä on myös muualta pari lainausta:


Toisin kuin yleisesti luullaan, narsisti ei rakasta itseään, vaan sitä heijastusta itsestään, jonka hän näkee muissa ihmisissä. Itse asiassa hän on tämä heijastus.
Muut ihmiset ovat hänelle peilejä, joista hän toteaa olevansa olemassa.

Mutta peilin pitää näyttää sopiva kuva - tai edes jotakin. Siksi narsisti ottaa muut ihmiset vahvaan pihtiotteeseen. Narsisti hakeutuu (usein alitajuisesti) läheisriippuvien ihmisten luokse ja lopulta kykenee muuttamaan heidän elämänsä helvetiksi tavalla, joka jättää ikuiset jäljet.

Noin 1 % ihmisistä on patologisia (piintyneitä) narsisteja, mutta narsismi vähäisemmässä määrin on huomattavasti yleisempää ja yleistymässä.

Alkuperäisen kirjoittaja on yksi maailman johtavista narsismin tutkijoista ja tuntijoista. Hänen aineistonsa taustalla on satojen narsistien ja tuhansien heidän perheenjäsentensä kokemuksia.

Narsistit pelkäävät hylätyksi tulemista aivan samalla tavoin kuin läheisriippuvat ja rajatilahäiriöiset.

Mutta heidän ratkaisunsa on erilainen.
Läheisriippuvat takertuvat.
Rajatilahäiriöiset ovat emotionaalisesti epästabiileja ja reagoivat tuhoisasti vähimpäänkin hylätyksi tulemisen vihjaukseen.

Narsistit käynnistävät oman hylätyksi tulemisensa. He varmistavat että heidät hylätään.
Tällä tavoin he saavuttavat kaksi tavoitetta:
  1. He selviävät siitä - narsistilla on hyvin heikko emotionaalisen ja materiaalisen epävarmuuden ja epämukavuuden sietokyky. Narsistit ovat hyvin kärsimättömiä ja "hemmoteltuja". He eivät kestä odottaa kiitosta tai uhkaavaa tuomiota. Heidän täytyy saada se nyt heti, olipa se hyvää tai pahaa.
  1. Synnyttämällä pelätyn hylkäämistapahtuman itse, narsisti voi valehdella itselleen uskottavasti. "Hän ei hylännyt minua, vaan minä jätin hänet. Tilanne oli minun hallussani. Se oli minun tekoseni, ja niinpä minua ei oikeasti hylätty, eihän?" Ajan oloon narsisti omaksuu tämän "virallisen totuuden". Hän saattaa sanoa: "Minä hylkäsin hänet emotionaalisesti ja seksuaalisesti jo paljon ennen kuin hän lähti".
Tämä on yksi tärkeistä emotionaalista sitoutumista estävistä mekanismeista.

Narsisti pyrkii ympäröimään itsensä itseään alempiarvoisilla (jossakin suhteessa: älyllisesti, taloudellisesti, fyysisesti). Hän rajoittaa oman vuorovaikutuksensa heidän kanssaan tälle ylempiarvoisuutensa tasolle.

Tämä on nopein ja turvallisin keino pitää yllä hänen suureellisia kuvitelmiaan kaikkivaltiudestaan ja kaikkitietävyydestään, erinomaisuudestaan, ihanteellisista piirteistään, täydellisyydestään, ja niin edelleen.

Narsisti elää fantasiamaailmassa, jossa on ihanteellinen kauneus, vertaansa vailla olevia (kuviteltuja) saavutuksia, varakkuutta, loistoa ja rajoittamatonta menestystä. Narsisti kieltää oman todellisen todellisuutensa koko ajan.

Kutsun tätä nimellä Loistokkuuden Kuilu - kuilu hänen loistokkaiden fantasioittensa synnyttämän oikeutuksen - ja hänen yhteismitattoman todellisuutensa ja niukkojen saavutustensa välissä.

Kaikki narsistit pelkäävät läheisyyttä. Mutta älyllinen narsisti käyttää vahvoja puolustusmekanismeja sitä vastaan: "tieteellinen erottautuminen" (narsisti ikuisena havainnoitsijana), tunteiden älyllistäminen ja pois selittäminen, älyllinen julmuus, älyllinen "omistaminen" (hän pitää muita laajennuksenaan, omaisuutenaan tai reviirinään), toisten esineellistäminen, ja niin edelleen.

Niilläkin tunteilla, joita hän ilmaisee (piintynyt kateus, raivo), on ei aivan tahaton pyrkimys vieraannuttaa, sen sijaan että ne loisivat läheisyyttä.

Narsistit kärsivät siitä, että he satuttavat muita ja että heidän elämänsä pyrkii kulkemaan vastenmielisiä reittejä. Tämä piilossa oleva (alitajuinen) surkeus on löydetty ja kuvattu vasta äskettäin.

Mutta narsisti kokee tietoisesti olonsa huonoksi vain kun hänen Lähteensä uhkaavat ehtyä hänen käyttäytymisensä johdosta, tai suuren elämänkriisin synnyttämän narsistisen vammautumisen jälkeen.

Narsistille tunteet ovat heikkoutta. Hän säälii tunteellisia ja sentimentaalisia ihmisiä. Hän halveksii herkkiä ja haavoittuvia. Hän pilkkaa ja ylenkatsoo riippuvia ja rakastavia. Hän ilkkuu myötätunnon ja intohimon ilmauksille.

Hän on vailla empatiaa. Hän pelkää Oikeaa Itseään niin paljon että hän mieluummin väheksyy sitä kuin myöntää omat vikansa ja "pehmeät kohtansa".

Narsistin jättäminen
Narsisti aiheuttaa itse oman hylätyksi tulemisensa, koska hän pelkää sitä. Hän pelkää Narsistisen Lähteensä menettämistä (ja emotionaalista tuskaa) niin kauheasti, että hän mieluummin "kontrolloi", "mestaroi" ja "hallitsee" todennäköiseen erottautumiseen johtavia tilanteita.

Muista, että narsistin persoonallisuus on hyvin jäsentymätön. Sen tasapaino on epämiellyttävän herkkä.

Hylätyksi tuleminen voi aiheuttaa niin haudanvakavan narsistisen vammautumisen, että koko hänen julkisivunsa voi musertua alas. Silloin narsistit elättelevät tavallisesti itsemurha-ajatuksia.

Mutta jos narsisti on suunnitellut ja toteuttanut oman hylätyksi tulemisensa, jos hän kokee sen itse asettamanaan tavoitteena - hän kykenee välttämään kaikki nämä harmilliset seuraamukset.

2 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen kirjoitus, tielleni ei ole koskaan eksynyt narsistia, ei ainakaan tietoisesti, toivottavasta ei eksykkään. Tosikkoja ja pessimistejä sitäkin enemmän.

    VastaaPoista
  2. Polaris.
    Kaikkiin näihin on tullut törmättyä.
    Narsistiseen ihmiseen eroni jälkeen.
    Kuhunkin muuhun tyyppiin erikseen, kuhunkin aina kerrallaan, moniin replicana useamminkin.

    VastaaPoista