sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Moitteita ja kehuja.

Auringonnousu 8:56. Auringonlasku 16:20. Päivän pituus on 7 h 24 min. -16°


Alla olevat musiikki ja kirjoitettu texti on tarkoitetut hieman kevennysluonteisiksi, joten älkää suotta ottako turhia paineita, mitä hyvänsä satuttekin allaolevasta lukaisemaan.

Kun toiset tuntuvat väliin saavan moitteita ja toiset kehuja, joskus jopa molempia niin omasta puolestani voinen kertoilla saaneeni näitä moitteita sekä treffisivuston että myös sähköpostini kautta, milloin mistäkin aiheesta kuluneen loppuvuoden aikana.

Suosituin pohdiskelun aiheista hyvin monelle on tietysti meikäläisen luontainen mulkkumaisuus, joka olettaisi kaikille olevan sentään jo ihan itsestään selvyys, tai ainakin oletan näin olevan. Seikka jota en edes ole, enkä yrittäne kieltää millään tavalla.
Sattaapa se luonne pidemän päälle paljastua vain pikku pippeliksi, kun näitä tekstejäni riittävästi, ne oikein ymmärtäen, selailee.

Joskus tätä ongelmaa tuottaa, ja myös sävyttää ohimenneet ihmis-suhteet, sellaiset, jotka ovat ehkä hetken kestettyään osoittautuneet toimimattomiksi välillämme.

Mutta nyt lukiessani erästä saamaani tekstiä on ongelmana  etten tiedä, kehutaanko tässä minua, vai moititaanko. Peijakas sentään. Teksti on tuossa alla kursivoituna:
- maximex..hih tutkin tuota sinun kuvaa ja joo, on sillä pienen pieni kikkeli :D

Mutta tähän olisin sanonu. Eikö oo sopö tuttisuu...  ...eikä ole polvissa nivelvaivoja...
Laulun sanoin: Rannalla hyppeli, pienoinen pippeli...   http://youtu.be/8A3zetSuYRg
(joten esim. Vilburin! perillisten :) on turha mainostaa enää mitään oikeaa hanuristia.)
                                                   
Mitähän tähän yrittäisin vastata.  Mutta koska henkilö on hyvin huumorintajuinen niin oletan, että hän hyväksyy tämän oheisena olevan selostukseni täysmääräisenä.

Että pieni pippeli. No, peijakas! Niinpä tosiaan näyttää olevan. Mutta mitähän sanovat vastaavasti tuttisuun pakaroista. Ovatko ne joidenkin mielestä hyvät, liian isot, vaiko sopivat.

Ajattelkaahan tätä siltä kantilta että saan tälläisestä vinoilusta kenties lähtemättömiäkin traumoja. Kaiken lisäksi lakkaa vielä vaikkapa jöpöttämästä, senkin vähän edestä, mitä tähän astisesta ryhdistä vielä on sattumoisin jäljellä.

Kukaties minut ohjataan vaikka kukkaterapiaan, jossa asiantuntijat pohtivat kieli tai ainakin sormi poskessa asiantuntevasti kaikki minua vaivanneet seikat.




Elämän kehityksen suunta on jo saattanut kyseisen, aiemmin hyvinkin maineikkaana toimineen tunnetun ja suositun kyntövärkin monien vuosien ja kynnettyjen sarkojen saatossa niin heikkoon kuntoon, että hyvä jos tätä nykyä kykenee edes jollakin tavalla kerryttämään löysää suojakuorta muutamaan vantaan tapaiseen.

Aikaisemmin kun riitti sisällöksi kaikkiin oikeaa hardox-500 brinelli terästä, joka säilyttää työstettävän muotonsa, mutta ei taitu, vaan katkeaa, niin nyt tuskin kunnolla edes yhden täyteisen vantaan verran, joka sekin saattaa olla työn tuskan sekä hieman suuren vaivan takana, lietsovasta avustajasta riippuen.

Toisaalta, kun sitten kerran me vanhenemme ja nuoruusvuodet taakse jää, voimme yhä vieläkin joskus itse kukin harvakseltaan yllättyä, huomattaessamme löytäneemme
kasvunvaraa harvakseltaan mitä odottamattomimmista paikoista, esim. sieltä, joista sellaista ei voida enää edes olettaa esiintyvän.

                                          Kiitos vierailuistanne.

                                                       Hyvää yötä.

23 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iltaa Beate. Alä sure, saat anteeksi, etenkin kun tuo tuttifruttini vaikuttaa jo kohta makunsa menettäneeltä.

      Tars kats, saara uus ehhee tilalle. Taik mialuimmin kaks. Toinen saa olla isompi tai pienempi, eio nin nokönuukaa, enoo kronkeli, kunhan vaan on muuten passelinkokoinen pari.

      Hyvää yötä. Ja pusu, ainakin virtuaalisena, poskellesi.

      Poista
  2. Hyvänen aika sentään..
    Täällähän näkee Maxin oikein tanssivan, lambadaako kenties?:)

    http://youtu.be/8-VQ0SyhBzY

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hello. Ullis. Joo, näin taitaa olla ja monessa osoiossa.

      Latinot on suosikkisäveliäni.
      Kuten ;) tämäkin: http://youtu.be/K42WGG_0fBU

      Paljonko muuten annat kymppiasteikolla pakaranheiluttelusta.
      Anna ny ainakin yli viis, toivoisin.

      Toisaalta, saattaahan kyse olla jommoisistakin vatsanväänteistä, kun on niin paljon tullut kynnettyä, ja hartaudelle, monenmoisia peltotilkkuja, siis silloin kun vielä aura kunnolla toimi, kivisempiäkin sarkoja, vanhaa hieman jo mahoakin kesantoa, vaan tuskin koskaan uutta.

      Poista
    2. Saat täyden kympin, vielä plussaa siihen extraa :)
      ...mutta kitaraani en haluaisi antaa pois

      Tulee nimittäin kaipuu: http://youtu.be/-wf2ka4_OZI

      Poista
    3. Kiitos kymppilussasta ullereiina.

      Kuinka, sujuuko jos väätää kitaralla rautalankamallisesti:
      Tässä vinkki http://youtu.be/Rj2CJpYuyvY

      On kylä jossakin tuo alla auringon ja maxi-suuri päällikkö on sen, hän kauniin neitosen on vuoksi rauhaton ja suuren joukon sulhaskadidaattien. Hän lahjan pula(kiskis)pula laittoi mahtavan..

      Poista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Beate. Kiitos kommistasi. Tuo pistät meitä.. niin totta on.
    Totta on myös s e että siitä puute mistä puhe. Ja ttämä puute tarkoittaa kohdallani tasavertaisen kumppanin löytymistä.

    Tämä ei tarkoita siis seksikumppania, joka sekin on tärkeä asia, vaan jokapäivääseen elämään sopeutunutta "tavallista" ihmistä, mitä sana tavallinen tapauksittain tarkoittaneekin.

    Olen ehkä hieman huomiohakuinen ja toisaalta liiankin sarkastinen, näissä julkisissa esiintymisissä.
    Mutta hällä välii. Täällä osa tietää mun nimeltä ja naamalta.

    Naisen kanssa eläminen vaatii jotakin. Mutta tiekkö mä olen sitä mieltä, että myös miesten kanssa eläminen vaati jotakin.
    Yhdessäeläminen on kompromissi tilanne. Myös ero voi olla sitä.
    Komentelulla, määräilyllä, humorittomuudella kanssani ei pärjää.

    Ehkä tätä voisi jotenkin pitää jonkinlaisena vastavetona muutamille ylvästelyille.

    Sinä olet luullakseni uusi täällä samassa kasassa, vaikka en montaa tekstiäsi ole nähnyt tuonne ilmestyvänkään. Kuitenkin olet kirjoittanut kauan.

    Pilvien päällä mennään, kuten nyt taas, kunnes taas (toisaalta) joku ystävällinen ;) :DD sielu pudottaa meikäläisen maanpinnalle.

    Mutta tämä alkoi jo e-kontaktin aikana joilloin meidän miespuolisten morkkaaminen oli lähes jokapäiväistä, silloisissa plokeissa.

    Kirjoitit joskus joitakin mielipiteitäsi, luin kirjoituksen.
    Kaltaisesi ihmiset, teeskentelmättömät, ja aidot ovat yhä pienempänä vähemmistönä jokapuolella.

    Oletettavasti et ole lukaissut yhtään kommenttia, tai muuta kirjoitustani, mistään aikaisemmista.

    Näissä monissa, kuten senssisivuillanikin tuon aina esille sitä, että ennen "muuta" tulee se yläpää, ja jos sen jälkeen joku vielä sopii yhteen, sitä voidaan sitten erikseen harkita.

    Näin sitä on täälläkin toitoteltu harvakseltaan pitkät ajat
    eli lokakuusta 2009 asti. Mutta täälläkin ihmisten muisti on lyhyt kaiken kerrotun ja kirjoitetun suhteen, kuten live elämässäkin.
    Hetki ja kaikki painuu unholaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maksi hyvä, ihmisillä on poliittinen muisti (kuten huomaat en pääse aiheesta millään) ja joskus se on ihan hyväkin asia.

      Poista
  5. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Beate. Kerrot ette käy kapakoissa. Mutta tiekkö ei sieltä mitään ole löydettävissäkään.

      Olen ollut nuorempana järjestysmiehenä ihan riittävästi sekä myös talonmiehenä firaabelisti tanssipaikoilla.
      Mikäli luet joskus blokini soitellaan, sieltä löytyy kahdesta viimeisestä selitys mun laulamiselleni karaokessa.

      Mutta pidän siitä, laulamisesta, ja siitä pitää myös yleisöni, sekä naiset, että miehet, siis nuorehkot ;) 35-50 jätkät, jotka myös kannustavat kohtuullisesti.
      Taustaltani olen pikku maalaistalosta, en sen kummempi.

      En ole edelleenkään, jonka täällä olen ilmaissut usein, kapakka, tai baari-ihmisiä.

      Poista
  6. Voi leskissbetis hyvä.
    Ekaks: Kiitti ;) asiallisesta kommistasi.
    Tokaks: Taisit saada Sauli nimisen dilemman itsellesi.
    Tämäkö sitten on sitä poliittista muistia.
    Ehkä se on parempi kuin muut ismit, tuskin sen huonompi.
    Onnistuuko nukkuminen kuinka hyvin. Laita hymykuva yöpöydälle. Mutta kuten uutisvuoto osoitti, humoristinen tyyppi, välitönkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kysymästä, jotenkuten aina välillä onnistuu sekin, siis nukkuminen:)

      Paljon mahdollista että sainkin, en tarkoittanut sitä, tarkoitin sitä mistä puhuit, että yleisesti unohdetaan tietyt asiat, ikävätkin aika pian, vaikka yksilö ei niitä unohdakaan.

      Poista
    2. Kyllä leskiseni, ja hyvä huomenta tässä samalla.

      Mitä kerrot tässä: "yleisesti unohdetaan tietyt asiat" sitä tarkoitin. Tarkoitan myös tätä samaa kun ihmettelen minkä takia ihmisille niin live-elämässä, jossa etenkin töissä, mutta myös muussa kanssakäymisessa "joutuu" /saa samaa asiaa höpöttää kerta toisensa jälkeen eikä uppoa millääm.

      Muistan tämän pienenä, ja vielä nuorenakin ollessa itsestäni.
      Isäni kysyi multa, että oletko sinä, poika niin helvetin tyhmä, vaikka et siltä vaikuta, vaiko vain niin jästipäinen että saman asian saa jankuttaa sulle moneen kertaan, etkä sittenkään muista sulle lähiaikana kerrottua vaikka asiasta juuri äsken sinulle jälleen muistutettiin.

      Tepsi, enkä saanut edes minkäänlaista psyykkistä vammaa.
      Ihan itte ymmärsin tuon kerrotun ja ihmettelin miksi en muista. Päätin silloin opetella muistamaan...

      Ymmärsin olleeni vain niin vilkas ja ajattelematon, että ko asia meni ohitse tajuntaani uppoamatta.

      Ilmeisesti olin myös niin tyhmä etten ymmärtänyt loukkaantua

      Poista
  7. Beate. Se maailma;
    On usein liian hienostelevaa, esittäävää, itsekeskeistä, tekopyhää, jne.
    Sen jälkeen esilletulevia, mikäli muuten yhteensopisi, on ollut monet päällekkäiset miessuhteet jotka ovat pullahtaneet jossakin vaiheessa esille, jolloin homma on jäänyt siihen mun osaltani.
    Hyvin tavallista on että naisella on kolmekin suhdetta yhtaikaisesti, tästä on ollut mulla kommeja ja juttuja riittävästi.
    Yhtenä on suurehkotkin psyykkiset ongelmat tai sitten alkohinkäyttönsä.
    Lisäksi on ollut usein; pelinhallinta, määräilytahto, sanelupolitiikka, ehdottomuudet, jonkun asteinen lypsäminen, tiedon, materiaalin, sun muun suhteen. Lisäksi suhteettomat harrastus intoilut sun muut riennot.
    Listaa on loputtomiin. Myös miehillä on vastaavat, sekä "nuoruuden haku".

    VastaaPoista
  8. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyynisyys, se vähä mitä sitä esiintyy, perustuu siihen, mitä tuolla edellä jo kuvailin. Likaa sitä ei vielä mielestämi ole.
      Sarkasmia se on ja kuvailee sitä ilmaisuani sanana paremmin.

      Poista
    2. Se että on yhden kanssa kauan ei takaa lajaa ihmistuntemusta
      muusta kuin ehkä ko. henkilöstä.

      Tämä myös on se seikka, jota monet pitävät ihmistuntemuksensa peruusteena, luonnollista koska muuta ei ole. Sama ilmiö esiintyy myös; samassa virassa tai toimessa sekä työpaikassa missä tahansa kauan toimittaessa.

      Olin 20 vuotta aviossa, sitä ennen vuosi ja kolmekuukautta kihloissa, sitä ennen tunsimme pari viikkoa.
      Tämän jälkeen on ollut pari vuosia pitkää suhdetta, mikäli tämän seikan haluat kuulla. Lapsia 4, nuorin 33v vanhin 41.
      Lastenlapsia kolme poikaa.

      Poista
  9. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  10. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elähä hättäile. Luulin vaan että suutuit siittä lussuttamisesta.

      Olen kakskytäkask vuott elelly hämmeessä, satakuntalaisen ja päijäthämäläisen sekoitus joten hidasta...

      Poista
    2. Niin uustava huva. Katsos. Maailmassa on vieläkin paljon sellaista josta en mitään ymmärrä, mikä taas mulle on käsittämätöntä..

      Poista
    3. Ymmärsin toki. Luulin ettet sinä ymmärtänyt.
      Luehan plokini soitellaan, se on kolmiosainen
      ja osa niistä puttuu vieläkin....

      Poista