perjantai 2. syyskuuta 2016

Teräshampaat / Teeth Of Steel

Pitkään Suomen itsenäistymisen jälkeen useimmat maanrakennusyhtiöt olivat pieniä. Niiden voimavarat eivät riittäneet mittaviin tienrakennusurakoihin. Siksi entisestä keisarilliseen hallintoon kuuluneesta alan virastosta muokattiin 1920-luvulla uusi valtionvirasto – Tie- ja vesirakennushallitus eli TVH (1925–1964). 
Tehtiin uusi piirijako, jossa oli yhdeksän piiriä. TVH:lle hankittiin julkisin varoin tarvittava kalusto ja palkattiin ammattitaitoinen johto.

                                       Teräsmies 3

                                            Ruston-Bucyrus

                            
                                   Gradall 1942-1944

Tämä organisaatio rakensi 1920–1960-luvuilla pääosan Suomen julkisista liikenneväylistä. Tätä tehtävää eli eri maa- ja vesirakennustyömaita varten TVH:lla oli aikoinaan runsaasti siirrettävää 600 mm kapearaidekalustoa. Erityisesti pitkiä maansiirtokuljetuksia vaatineilla kanavatyömailla ne olivat hyvin käytännöllisiä ennen kuorma-autojen kehittymistä nykyiselleen.

1930-luvulla alkanut Suomen lentokenttien rakentaminen kuului myös viraston toimialaan. 1930-luvun puolivälistä 1940-luvun jälkipuolelle TVH rakensi Suomen suurimmat lentokentät alkaen Turun Artukaisista, Helsingin Malmista ja Tampereen Härmälästä. Kyseessä olivat työllisyystyötä samaan tapaan kuin Hitlerin Saksan Autobahn-hankkeet ja Rooseveltin Yhdysvaltain Tennessee Valley-patohankkeet ja myöhemmin Eisenhowerin Freeway-moottoritiehankkeet. Samalla ne olivat Suomen ja Euroopan ilmaliikenteen kasvuun ja rakennemuutokseen sekä Suomen ilmapuolustukseen liittyviä investointeja.lähde? Vastuu lentoliikenteestä siirtyi 1972 Ilmailuhallitukselle.

Yleisten teiden kunnossapito siirtyi kokonaan tie- ja vesirakennushallitukselle 1946. Laki astui voimaan vuoden 1948 alusta.

                    
Excavators At Work Teeth Of Steel 1942 Documentary The mechanical power of giant excavators and the work they do to help Britain's growth. The use of excavators to help with the British war effort is highligh.

Building a Locomotive at the renowned Doncaster works. 'Railways are the arteries of industrial Britain's trade. British engineering skill and British steel .

                   

                                                 Gradall 1942-1944

                                                             Diamond Tipp-Truck

                                          GMC Tipp-Truc M215


TVH:n toimenkuva muuttui vähin erin, koska eritoten 1950-luvulta alkaen yksityiset urakoitsijat hankkivat runsaasti uutta tienrakennuskalustoa ja valtionvirasto siirtyikin hiljalleen pääurakoitsijaksi, joskin eräitä tienparannusurakoita se teetti vielä kauan muun muassa yhteistyössä Vankeinhoitolaitoksen kanssa, jolloin tienrakentajina nähtiin vanginpukuisia miehiä joilla oli TVH:n suojakypärät päässään. 
                                     Åkerman H25 (tn) ja Euclid+ maansiirtoauto

                                      Lokomo Teräsmies 5-8 ja Mercedes 312


Ylempänä Volvo 375 Starke ja Bedford-J malli, sekä toinen Lokomo Teräsmies 5-8.
----
Nämä niin sanotut työsiirtolavangit olivat liikennejuopumuksesta tai vastaavista rikkomuksista lyhyisiin vankeusrangaistuksiin tuomittuja, joiden katsottiin voivan työskennellä ns. puolivapaina eli vain yhden yhteisen vartijan valvonnassa. Muutama oli varsinaisen rangaistuksensa loppusuoralla olevia joita totutettiin tällä keinoin siviilielämään. 
Tämä käytäntö vähensi hiljalleen viraston omien kapearaiteiden tarvetta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti